Jopa 40 astetta

Juna oli jopa lähellä aikatauluaan, ei se ollut tällä kertaa myöhässä kuin muutaman minuutin, mikä sinänsä oli ihme, koska viimeaikoina rautatieyhtiö oli kärsinyt suurista korjauskuluista, joita erityisen kuuma kesäkuu ja sen tuoma lämpöaalto oli aiheuttanut laitteille. Erityisesti ilmastointi laitteet kärsivät tästä kuumuudesta, tosin kyseinen juna Portsmouthista Lontooseen oli suhteellisen hyvässä kunnossa myös tältä osalta. Oli niin miellyttävää istua junaan sisälle, tuntui melkein samalta kuin olisi tullut etelän lomamatkalta takaisin kotiin, tosin tällä kertaa tämä tunne oli miellyttävä. Hiostavasta ilmanalasta pois pääseminen oli ihanaa silloin kun kuumaa aaltoa oli jatkunut jo kuukauden, koska harva oli sitä tyyppiä, joka jaksaisi olla täysissä vaatteissa ja käydä töissä samalla kun ulkona näytti ja tuntui siltä kuin olisi asunut Espanjassa.

Matkailuaika kun oli, myös junassa ehti törmäämään muutamaan turistiin, tosin eivät he sentään Saksasta näyttäneet olevan, vaikka yhtä valkeaihoisia olivat ja päältäpäin näki että he eivät olleet tottuneet tähän ympäristöön. Melkein jo alkoi tuntua lomalta, kun sai seurata turistivirran jatkuvaa paisumista lähestyttäessä pääkaupunkia. Helteen määrä epämiellyttävsti todeten vain lisääntyi. Osaksi johtuen suuren kaupungin lämmitysvoimasta, osaksi siitä että pääteasema oli lasikattoinen rakennus joka toi asemalle kasvihuonemaisen tunnelman. Junassa olevat turistit puhuivat jotakin keskenään, varmaankin ruotsia, kun mainitsivat sanan sauna epäselvällä korostuksella. Tai ainakin näin ajan tasalla olevat työssä tietokonetta ja liike-elämää tutkivat paikalliset voisivat olettaa. Joskus kun internetissä taisi olla juttua tästä pohjoismaalaisesta lämpimästä huoneesta. Hassua kyllä, ehkä ruotsalaiset ovat sukua japanilaisille, kun ottavat niin paljon kuvia. Vaikka onhan niillä tosin hyvä elektroniikan tuntemus, kun sielläpäin oli se joku menestynyt kännykkäfirmakin.

No työt pakottavat lähtemään muualle. Matkaoppaana ja siivoojana ansaitsee hyvin, mutta ei se kuitenkaan kunnianhimoa tyydytä. Etenemismahdollisuuksista ei ole pahemmin tietoa, vaikka mihin sitä voisikaan edetä, ilman selkeää koulutusta. Ehkä nuorena pitää vain ymmärtää, ettei se elämä lopu kahden kymmenen toisella puolella mitenkään erityisen todennäköisesti. Lähinnä 60 vuotta tästä eteenpäin, voidaan miettiä enemmän mitä on tehty, kuin että mitä tullaan tekemään. Viktoriaaniseen tapaan täysi-ikäkin lähenteli vasta 25-ikävuotta, jos heillä silloin oli aikaa vielä tämän jälkeen, miksei nyt olisi puoli vuosikymmentä nuoremmilla.

Muutaman päivän sisään Lontooseen saapumisesta satoi. Tästä turistit olivat mielissään joka puolella kaupunkia, voisi ajatella että viileämpi ilma jäädytti ne kuluneet kantapäät ja kävelystä kipeät jalat, vaikka voi sen ajatella johtuvat siitä yleistyksestä että Englannissa sataa… no jaa. Tavallaan sade yleensä masentaa ihmisiä, mutta ei nyt. Harva työpaikalla valitti viileää säätä tai ehkä se johtui vahingonilosta, kun kukaan vapaalla oleva ei saanut hienoa kesäpäivää lomailtavaksi. Illalla sade paheni, viimeistään silloin kärttyisyysastemittari nousi ylöspäin, kun se oma loma alkoi ja kotimatkakin piti kastua. Ihmiset ovat niin itseään täynnä.

Lontoosta harvemmin sai mitään kaunista kämppää vuokralle hyvälläkään palkalla, joten useasti sitä joutui tyytymään pieneen yksiöön puoliksi lahonneessa rakennuksessa, kärsien silti satojen puntien vuokrasta. Voi sanoa, että harva opiskelija tai opiskelijaksi aikova edes pitää suurkaupunkielämästä. Totuus on vain se, että pienemmällä paikkakunnalla kuten Portsmouthissa jo valmiiksi työkokemusta hankkinut ja koulutettu väestö vie työpaikat. Lontoo taas on tottunut suureen määrään siirtolaisia ja halpaa työvoimaa ja lisäksi tarjoaa tasokkaimman opetuksen maassa, luultavasti siksi monet nuoret päätyvät sinne.

Sateinen matka päättyi lähelle luonnontieteellistä museota ja dinosauruksen luurankoa, pieneen ja ehkä ei niin ahtaaseen yksiöön kuin voisi olettaa. Silti naapurina on useiden kulkukoirien ja kissojen hoitamiseen harrastuksenaan erikoistunut nuorehko naishenkilö, pari vuotiaan poikansa kanssa. Myös tänä sateisena päivänä hän oli löytänyt junamatkallakin olleet ruotsalaiset turistit ja pienen mustan terrierin vastakkaiselta kadulta harhailemassa. Koira oli ilmeisesti karannut omistajalta ja tuntemattomasta syystä alkanut seurata ensimmäisiä ihmisiä, jotka muistuttivat luultavasti alkuperäistä hoitajaa.

Jos haluaa ruokkia ennakkoluuloja Englannista ja Lontoosta, tässä on juuri tyypillinen päivä sille. Viimeisenä tekona, sade loppuu juuri ennen ruuhkaa, jolloin saaste ja pölypilvi peittävät näkyvyyden sopivasti iltaan asti, kun aurinko ei enää paista täydellä tehollaan.

---

Tämä opiskelijaelämää tutkiva lyhyt kertomus perustuu haastatteluun, tyypillisestä Etelä-Englannista kotoisin olevasta nuoresta miehestä hänen kesätaukonsa aikana. Julkaisemme myöhemmin myös opiskelijoiden asemaa kuvaavan tilaston nuorten työntekijöiden keskipalkoista Lontoossa.

Toistaiseksi nimettömäksi jäävä opiskelija haluaa vielä ehdottomasti painottaa: ”Jos edes joskus haluat päästä asemaan, minkä voisit uskaltaa sanoa sukulaisillesi ilman häpeää. Tavallisen ihmisen onnella joudut elämään kolmannet kymmenen vuotta elämästäsi lähes pelkästään leivällä. Et saa edes maistaa keksiä tai viiniä. Muuten joudut tyytymään vain siihen tuotantotyöhön, mitä kukaan ei oikeasti halua tehdä”.

- John A. Blackwood